Täältä löytyy asiakkaiden luvalla julkaistuja palautteita. Jos olet asiakas, voit lähettää palautetta joko yhteydenottolomakkeella tai sähköpostilla maria.laitinen(a)ordinare.fi. Kiitos!
"Suosittelen TAIKURIA!"
Palvelun lahjaksi saanut, Espoo
---
"Otin Marian avuksi muutossa ja se oli hyvä päätös!
Muutin
4 h + k uudehkosta kerrostaloasunnosta
(jossa loistavat säilytystilat)
kahden teinin kanssa kantakaupunkiin
samankokoiseen asuntoon, mutta varsin paljon pienemmillä säilytystiloilla
varustettuun. Lisäksi lasten kaappeihin oli jo edellisen muuton (ilman Mariaa)
yhteydessä kasautunut kaikenlaista
tarpeetonta.
Homma eteni näin: samalla kun pakkasin tavaroita
muuttolaatikkoihin, pistin kaikki "epäilyttävät/selkeästi turhat"
tavarat yhteen kasaan lasitetulle parvekkeelle - sen kummemmin lajittelematta,
sen olin jo päättänyt jättää ammattilaiselle :) Maria tuli sovitusti paikalle ja kävi
tavaran kimppuun. Minulla oli lähinnä statistin rooli, Marian vauhti ja rutiini
tavaran lajitteluun on todella vaikuttava. Marian avulla koko tavarakasa löysi
loppusijoituspaikkansa, osa roskiin ja osa kierrätykseen. Maria hoiti myös
kuljetuksen Sortti-asemalle ja kirppikselle.
Muutto on tarpeeksi stressaavaa jo muutenkin ja Marian
palvelut olivat sen lievityksessä iso apu. Lähdin tavaroineni uuteen kotiin ja
Maria hoiti loput. Hyvä mieli tuli myös siitä, että kaikki tavara tuli
lajiteltua todella tarkoin (metallit, elektroniikka, sekajäte jne) ja vietyä
oikeille paikoilleen.
Suosittelen lämpimästi Mariaa ja hänen palvelujaan!"
Riitta, helsinkiläinen yrittäjä
---
Ammattijärjestäjän kanssa sain tehtyä kaiken sen,
mihin yksin ei olisi ollut energiaa.
Erityisesti ilahduin siitä, että yhteistyö
oli luontevaa, eikä tarvinnut nolostua, vaikka kaapeista löytyi
jos
jonkinlaista kummallista tavaraa vuosien takaa.
Marian kanssa ison
järjestelyurakan tekeminen tuntuu ylimääräiseltä vapaapäivltä jonka jälkeen on
energnen ja innostunut olo.
Ilona Rauhala, psykologi
www.ilonarauhala.fi
---
Järjestykseen innostava personal trainer tsemppaa luopumaan turhista
paperivuorista ja miettimään käytännön tasolla, miten toimistotavaroita
kannattaa sijoitella.
Pääsihteeri yhdistyksessä
---
Oma raivaus- ja organisointiprojektini oli odotellut useamman vuoden "aikaa"... Toimistokaapin hyllyt olivat täynnä
käyttökelpoisia artikkeleita: tutkimuksia, hyviä selvityksiä jne, mutta niitä ei vain löytynyt tarvittaessa,
kun kunnollista järjestystä ei ollut. Mietin, miten palvelu sopii "asiasisältöisiin" projekteihin.
Todistettua tuli, että vaikka ala ei ole tuttu, osaat johdatella & auttaa hyvillä kysymyksillä eteenpäin.
Yrittäjä/kouluttaja
---
Ordinaren Maria tuli apuun tilanteeseen, kun elämäntilanne oli muuttumassa ja mies tulossa asumaan luokseni.
Yhteistyössä sisustussuunnittelijan kanssa Maria loi tilaa kotiini ja uutta ilmettä. Muutos oli valtava!
Oli myös helppoa työskennellä Marian kanssa ja ottaa ideoita vastaan.
Ordinaren mukaan ottaminen oli alkusysäys tavaran ja papereiden vähentämiselle!
Terv. tuore rouva pääkaupunkiseudulta
---
Hukutko tavaraan? Eikö inspiraatio riitä suursiivoukseen? Älä menetä toivoasi - soita Ordinareen.
Minä soitin ja saan nyt nauttia täysin uudenhenkisestä kodista, jossa on tilaa olla ja elää ja jokaiselle tavaralle
on löytynyt paikka. Nimim. ei enää kaaosta meille.
----
Marian motto voisi olla "tulin - näin -järjestin. Päivä oli rankka mutta antoisa. Jos tarvitset apua sisäisen hamsterisi kesyttämisessä, Maria on oikea henkilö.
----
Asiantuntevaa ja laadukasta palvelua. Pidin ystävällisestä, ymmärtäväisestä, mutta tarmokkaasta tavasta kadottaa turha ja saada selkeyttä elämään.
----
Kannoimme säkkikaupalla tavaraa roskiin tai kirpparille ja siinä ohessa löysin tavaroita, joita en edes tiennyt omistavani. Kun raivauksen jälkeen lähdin kaupungille, ei todellakaan tehnyt mieli shoppailla. Luulenpa, että heti kun tavara alkaa kinostua, kutsun Marian paikalle. Kokeilkaa, se kannattaa! Nim.Kuinka kauhukaappi kesytetään
----
Suosittelen Ordinarea järjestely-, hahmottamis- ja lajitteluavuksi kohteisiin jotka ovat liian uuvuttavia niiden omistajalle. Marialla on erinomainen kyky ratkaista epämääräisten romujen säilytysongelmat ja luokittelukykyä nähdä mikä kuuluu minnekin. Maria toimii myös erotuomarina, joka parhaimmillaan pitää aviokriisit loitolla.
-----
"asiat kyllä järjestyvät, mutta joskus on vapauttavaa ja energisoivaa antaa toisen järjestää ne!"
-----
Olen pienen lapsen äiti ja muuttaessamme tyttäreni
oli vain kolmen kuukauden ikäinen. Sain kaappienjärjestelyn tuparilahjaksi
omalta äidiltäni ja siitä olikin iso apu muuttokaaoksen keskellä. Hyvä idea
tuparilahjaksi henkilölle joka ei tarvitse tavaraa kaappien täytteeksi.
Äiti 28 v.
-----
Näin sattumalta netissä ORDINAREn ilmoituksen. Kotini oli
päässyt täysin hallinnastani; en voinut kutsua ketään kylään. Lähimpienkin
ystävien tänne tullessä häpesin ja pyytelin koko ajan anteeksi järkyttävää
sekasortoa. Tavaraa oli kaikkialla, mitään ei koskaan löytynyt, kaikki pinnat
täynnä. Sanomattakin on selvää, että myös puhtaudessa oli lievästi sanottuna
toivomisen varaa. Millä moppia heilutat, ellei se mahdu mihinkään?
Otin yhteyttä, ja Maria tuli tupatarkastukselle.
'Anteeksi, anteeksi tämä sotku! Tämä oli muodostunut useimmin toistamakseni
lauseeksi täällä.
Reipas Maria ei ollut moksiskaan: 'Ei hätää, tämä
hoidetaan!'
Aloitimme liinavaatekaapista, eikä aikaakaan, kun
kymmenet lakanat ja muut käyttämättömät liinavaatteet olivat säkeissä menossa
hyväntekeväisyyteen, toiset myyntiin.
Maria auttoi ja kannusti, yhdessä tehdessämme kaaos
muuttui hallittavaksi ja toivottomuus sekä ahdistus hellittivät.
Kirjahyllyjen pienennys kymmenenteen osaan entisestä oli
puhdistava kokemus. Tilaa ja ilmaa tuli huoneisiin, nurkat vapautuivat
epämääräisistä niihin kerääntyneistä kasoista ja kauan sitten kodista kadonnut
harmonia palasi.
Nyt tavaraa on murto-osa entisestä, esineet pääsevät
oikeuksiinsa, siivous sujuu ja elo on aivan uudenlaista.
Marian iloisuus, reippaus ja ilmiömäinen järjestyksen
taju, sekä uudenlaisen ajattelutavan opettaminen työn lomassa oli
kallisarvoista, yksikään euro ei tässä hommassa ollut hukkaan heitetty.
Kiitos!
nimimerkki Superraivaus
-----
Olen 50+ leskirouva.
Leskeksi jäätyäni muutin pienempään asuntoon ja tavaraa lähti mukaan aivan
liikaa. Vaatehuoneeseen, joka on
aika iso, kertyi tavaraa sikin sokin vaikka kuinka paljon ja parvekekin oli
täynnä tavaraa. Muutin kesäkuussa ja vielä helmikuun alussa kaikki oli
kaaoksessa, tuntui ettei millään ole voimia ryhtyä järjestämään ja
lajittelemaan tavarapaljoutta. Sitten silmiini osui
Facebookissa Ordinaren ilmoitus. Lähetin yhteystietoni ja pian Maria otti
yhteyttä ja sovimme ajankohdan jolloin aloitamme projektin.
Maria tuli ja pääsimme
vauhtiin, tavaroiden lajittelu ja järjestely sujui vaivattomasti ja iloisesti.
Hyväntekeväisyyteen lähti useita jätesäkillisiä ja pois laitettavat, lajitellut jätteet, toimitimme
jätepisteisiin. Niitäkin oli useita säkillisiä. Jäljelle jääneet järjestyi
Marian avulla näppärästi paikoilleen vaatehuoneessa ja kellarikomerossa, jäi
vieläpä tilaakin ja parveke paljastui aika isoksi. Minulla oli myös valtava
määrä kirjoja, niiden lajittelu sujui myös tehokkaasti Marian järjestelykyvyn
ansiosta ja hyväntekeväisyyteen lähti niitäkin laatikkokaupalla. Nyt kirjahylly
on kirjailija- ja aihejärjestyksessä ja tyhjiäkin paikkoja on, näyttää tosi
siistiltä. Näihin hommiin meni kaksi päivää, eikä mitään jäänyt tekemättä.
Nyt on hyvä köllötellä kun
kaikki on paikallaan, eikä mieltä enää vaivaa tekemätön työ. Suosittelen
lämpimästi, hintakin on mielestäni varsin kohtuullinen, kouluarvosanalla
antaisin täyden 10.Hyvä juttu on myös se, että
työstä saa verotuksessa
kotitalousvähennyksen. Olen tyytyväinen, että
osasin ja uskalsin käyttää ostettua palvelua, kun en itsekseni tuntenut jaksavani.
Nainen pääkaupunkiseudulta
-----
Kolmen lapsen äitinä minulla on kokemus, että tavaran
hallinnoiminen vie valtavasti aikaa ja voimaa. Vaatteita on paljon, leluja on
paljon, kenkiä luistimia monoja kypäriä on eteinen täynnä. Yksittäisiä pieneksi
jääneitä vaatteita ja kenkiä ei tule heti laitettua kiertoon, joten tavaraa
kertyy ja kertyy. Vaatteiden läpikäyminen on iso työ kaiken työssäkäynnin ja
kotityön lisäksi. Professional Organizer Maria oli parina aamupäivänä meillä ja
saimme suitsait lajiteltua kaikki lastenvaatteet. Monen monta kassillista lähti
kirpputorille, Second Handiin ja päiväkotiin lahjoituksena. Ehjät ja
sopivankokoiset järjestimme siististi kaappiin. Olin epätoivoinen hommaan
ryhtyessäni, mutta ammattilaisen kanssa työ sujuikin helposti. Varastoon tuli
paljon tilaa, käyttövaatteet löytyvät nyt nopeasti ja sain samalla niin paljon
voimaa, että jatkoin itse muiden tavaroiden järjestelyä. Voin lämpimästi
suositella Ordinarea!
Nainen Helsingistä